Maan­rakennusta 1950-luvulta alkaen

Maansiirto ja soraliike M. Levy Oy on toiminut maanrakennusalalla 1950-luvulta alkaen. Levyn perheen yritys palvelee rakentajia jo kolmannessa sukupolvessa. Vuosikymmenten aikana yrityksellä on ehtinyt olla monenlaista kalustoa. Samalla kun kuorma-autojen lavojen kuutiokoot ovat kasvaneet, on työntekijöiden ahkeruus ja työpanos pysyneet korkealla. Meille on kunnia-asia, että laadukkaat kuormat ovat asiakkaalla silloin kun on sovittu.

Vihtori Levy perusti yrityksen 1950-luvulla

Maanrakennustoiminta alkoi Vihtori Levyn toimesta 1950-luvulla. Yrityksen toiminta kasvoi seuraavalla vuosikymmenellä merkittävästi. Muutos näkyi kalustossa ja yrityksellä oli 1960-luvulla jo useita kuorma-autoja ja kaivureita. Tällöin Levyn yritys olikin yksi Joensuun seudun tunnetuimmista maanrakentajista.

Yrityksen alkutaipaleella keskeisin soranottoalue sijaitsi Pilkossa. Sorakuormia ajettiin tuolloin Joensuun alueen rakentajille. Nykyiset soran- ja kallion ottoalueet sijaitsevat Kulhossa, Kontiolahden Uurossa, Joensuun Onttolassa, Hammaslahdessa ja Liperin Ylämyllyllä.

Matti ja Marko Vihtorin jalanjäljissä

Vihtorin poika Matti tuli maanrankennustoimintaan mukaan hyvin nuorena. Hän ehti toimia yrittäjänä pitkälti yli 40 vuotta. Kolmas sukupolvi astui yrityksen palvelukseen 1980-luvun lopulla. Matin vanhin poika Marko oli jo tuolloin vahvasti mukana yhtiön toiminnassa. Vuosien saatossa nuorukaisesta kasvoi yrityksen johtaja.

 

Soran ja murskelajikkeiden myyntiä, maansiirtoalan kuljetusta sekä koneurakointia Joensuusta käsin.